“Vaalirahaskandaali”

Kesän uutisköyhyydessä lehdet ovat keksineet tehdä toistuvasti "paljastuksia" vaalirahoituksesta. Lukijoille on annettu mielikuva siitä, että on tapahtunut jotain rikollista tai vähintäänkin moraalisesti arvelluttavaa. Poliitikot ovat kahmineet rahaa erilaisilta tahoilta täyttääkseen omat taskunsa. Sitten muutaman viikon hehkutuksen jälkeen kansalta kysytään onko luottamus poliitikkoihin vähentynyt. Ja yllätys, yllätys, luottamus on laskenut.

Ihmiset, jotka ottavat vastuun yhteisten asioiden hoidosta, tekevät sen pääsääntöisesti halustaan vaikuttaa asioiden kulkuun. He ottavat vastuuta yhteiskunnallisten epäkohtien poistamisesta luonnollisesti oman maailmankatsomuksensa mukaisesti. Oman edun tavoitteluun tai suoranaiseen rötöstelyyn politiikka on huono työkalu. Toki poliitikkoihinkin mahtuu monenlaista toimijaa.

Käytännössä poliitikon työstä on glamour kaukana. Loputtomia kokouksia milloin minkäkin asian tiimoilta. Esimerkiksi kunnallisten luottamustointen hoidosta maksettava korvaus on melko vaatimaton. Kansanedustajien palkka ja edut ovat kateuden kohteita, vaikka ne ovat melko maltillisia. Pääministerin palkallakaan ei johdeta yhtään suuryritystä.

Täytyy siis ihailla näitä asioidemme hoitajia. Hienoa, että joku ajaa asiaani vuosikaudet pelkästään sillä edellytyksellä, että viitsin äänestää häntä muutaman vuoden välein.

Vaalityö ei ole halpaa. Muutama ilmoitus kansallisiin päivälehtiin, siis niihin, jotka tätä vaalirahakohua ovat kovasti pitäneet yllä, maksaa helposti kymmeniä tuhansia euroja. Sijoitus on lisäksi melko epävarma. Suurikaan vaalibudjetti ei takaa läpimenoa. Vastinneeksi onnistuneesta vaalityöstä saa sitten näitä edellämainittuja loputtomia kokouksia muiden asioiden hoitamiseksi.

Millä tätä vaalityötä voidaan rahoittaa? Tietysti rahat voi ottaa omista säästöistä. Valitettavasti silloin saamme melko vinoutuneen päättäjärakenteen. Hyväosaiset päättäjät, ne joilla on aikaa ja varaa, tekevät päätökset muiden puolesta. Demokratian kannalta on kuitenkin tärkeää saada koko kansan ääni kuuluviin, myös niiden joilla ei ole pankkitilillään muutamaa kymppitonnia heitettäväksi lehtiyhtiöiden omistajille. Silloin vaalityötä täytyy pystyä rahoittamaan muilla tavoin.

Lehtiyhtiöt voisivat tietysti antaa mainostilansa ilmaiseksi. Se valitettavasti heikentäisi niiden tuloksen eikä toimituksellinen puoli voisi taivastella vaalirahoituksen kiemuroita.

Käytännösssä vaalirahoitusta on aina kerätty ehdokkaiden lähipiireiltä. Yritysmaailma on perinteisesti tukenut Kokoomusta, maataloutta lähellä olevat tahot Keskustapuoluetta ja ammattiyhdistysliike vasemmistopuolueita. Tämä tuki on täysin laillista. Tosin aavistuksen arvelluttavaa on, jos ammattiyhdistys, jonka tavoitteena on ajaa jäsenistön aseman parantamista, päättääkin jäsenistönsä puolesta mitkä ehdokkaat heidän etujaan parhaiten ajavat. Samalla tavalla on arvelluttavaa, jos esimerkiksi kunnallisten työntekijöiden eläkekassa katsoo eläkkeensaajiensa varoilla aiheelliseksi tukea joko suoraan tai välillisesti jotain ehdokasta.

Yritysten tai yksityishenkilöiden tuessa ei ole mitään väärää. Yrityksen omistajat voivat luonnollisesti päättää tukevansa tai jättämällä tukematta ehdokkaita. Tietysti äänestäjien on oikeutettua tietää, ketkä ovat kutakin ehdokasta tai puoluetta tukeneet. Puolueet ovatkin suostuneet julkaisemaan tulevat tukijansa.

Miksi vaalirahoitus on juuri nyt noussut kuumaksi puheenaiheeksi? Järjestelmä on kuitenkin arvatenkin toiminut vuosikymmeniä.

Sanomalehdistö on kriisissä. Lukijamäärät laskevat. Painetut uutiset ovat vanhentuneita. Ennen sanomalehdillä oli viestintämonopoli, joka nyt on murtunut. Euro, tai aiemmin markka, vaalirahoitukseen satoi lyhentämättömänä lehtiyhtiön laariin. Nykyisin uutiset luetaan netistä, johon myös ehdokkaat panostavat aiempaa voimakkaammin. Vaali- tai muukaan mainosraha ei itsestäänselvästi tulekaan enää lehtiyhtiöille.

Äänestäjien kannalta tämä on hyvä muutos. Ehdokkaan nettisivuilta saa paljon laajemman käsityksen niistä asioista ja arvoista mitä hän edustaa kuin pienestä kuvalla höystetystä sanomalehti-ilmoituksesta. Enää ei tarvitse äänestää tutuntuttua oman kylän poikaa vain siksi, ettei tiedä kenestäkään muusta sitäkään vähää.

Sanomalehdistö taas piehtaroi kriisissään. Politiikan sisällön sijasta keskitytään sensaatioihin. Eduskunnasta uutisoidaan avioliitto- ja vauvauutisia tarkemmin kuin lainsäädännön asiasisältöä. EU:sta uutisionti on vieläkin valikoivempaa. Veikkaan, että esimerkiksi Lissabonin sopimuksen sisältö on suurimmalle osalle kansasta täysin tuntematon. Valittavasti laatusanomalehdistö on Suomesta kadonnut.

Vanhan viisauden mukaan ihmisten keskimääräisen poliittisen tietämyksen voi tiivistää kymmeneen lauseeseen. Sääli, jos puolet näistä lauseista koskevat vaalirahoitusta ja toinen puoli kansanedustajien perhe-elämää.