Tämä blogi loppuu tähän

Tämä on viimeinen kirjoitus tähän blogiin. En voi enää väittää olevani "puolueista ja yrityksistä riippumaton", koska olen aloittanut työt Proxion Train Oy:n toimitusjohtajana.

Haluan tässä kirjoituksessa kiittää kaikesta siitä palautteesta, jota olen blogistani saanut. Monet ajattelevat asioista samalla tavoin kuin minä, mutta osittain on tullut kriittistäkin palautetta.

Pääsyy  blogin kirjoittamiseen on kirjoittaminen itsessään. Olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja aion jatkaa harrastusta jatkossakin jossain muodossa, mahdollisesti jossain toisessa blogissa. Samalla tietysti on ollut mahdollista ottaa kantaa mielestäni oleellisiin asioihin. Paljon tuli sanotuksi noin vuoden aikana joskin paljon jäi vielä sanomatta.

Pidän nämä kirjoitukset näkyvillä vielä jonkin aikaa. Kommentteja näihin otan toki vastaan edelleen joko tämän blogin kautta tai henkilökohtaisesti.

Opiskelut tehokkaammiksi – työurat pidemmiksi

Kiivaana käynyt keskustelu välttämättömästä työurien pidentämisestä on keskittynyt pääasiassa eläkeikään ja sen nostamiseen. Sen sijaan alkupäätä ei ole kovin tarmokkaasti tarkasteltu. Suomessa työurien alkaminen on koko ajan siirtynyt myöhemmäksi. Tämän kierteen katkaisu on yhtä välttämätöntä kuin eläkeiän nostaminen.

Perinteisesti maatalous- ja teollisuusyhteiskunnassa töihin mentiin heti kun kyettiin. Maatiloilla lapsetkin tekivät maatöitä ja teollisuuden palvelukseen siirryttiin heti oppivelvollisuuden loputtua 16-vuotiaana. Vähemmistö jatkoi opintojaan lukioon ja yliopistoihin. Joka tapauksessa työurat alkoivat selkeästi nykyistä aiemmin.

Korkea koulutustaso on ehdottomasti tärkeä asia maamme kilpailukyvyn kannalta. Työurien alun lykkääntyminen koulutuksen kannalta parantaa hyvinvointia, se on selvää. Sen sijaan opintojen venyminen on huolestuttava ilmiö.

USA:ssa korkeakoulupiskelijat siirtyvät työelämään n. 22-vuotiaana. Suomessa alle 25-vuotias maisteri on harvinaisuus. Mikä on vialla?

Täytyy myöntää, että USA:n Bachelor-tutkinto ei laajuudessaan yleensä vastaa suomalaista maisterintutkintoa. Toisaalta on huomattava, että niillä valmiuksilla näytää pärjäävän työelämässä ihan mukavasti ja samalla valmiudet jatko-opintoihin näyttävät myös olevan kunnossa. Esimerkiksi joka vuosi valtaosa tieteen Nobel-palkinnoista näyttää menevän USA:han.

Suomalaiset lapset aloittavat koulunsa vuotta vanhempina kuin useissa muissa maissa. Suomalainen koulu on aivan liian vaativaa kuusivuotiaalle. Muissa maissa asia on jostain syystä toisin. Korkeampi kouluunmenoikä nostaa päivähoidon kustannuksia. Kuusivuotiaat viettävät päivänsä päiväkodissa ja esikoulussa, mutta varsinaiseen kouluun heistä ei ole.

Asevelvollisuus vie käytännössä yhden vuoden "tehokasta peliaikaa" miespuolisilta suomalaisnuorilta. Vaikka kannatan vankkumattomasti uskottavaa maanpuolustusta on mielestäni yleiseen asevelvollisuuteen perustuva maanpuolustus aikansa elänyt.

Suurin ongelma on kuitenkin opintojen venyminen. Tavoitteellisessa määräajassa korkeakouluopiskelijoista tutkintonsa suorittaa vain aniharva. Suurimmalla osalla opinnot venyvät eri syistä. Yli kolmekymppinen täysipäiväinen opiskelija ei ole harvinaisuus.

Tiedän, että tämä on herkkä aihe opiskelijajärjestöille. Opiskelijajärjestöt haluavat henkeen ja vereen puolustaa "akateemista vapautta", siis vapautta opiskella tavoiteaikoja hitaammin. Vapautta elää yhteiskunnan opintotuella vailla tulostavoitteita. Yhteiskuntamme parhaat voimat nauttivat akateemisesta vapaudesta sen sijaan, että heidän työpanoksensa olisi yhteiskunnan ja elinkeinoelämän käytettävissä.

Opintotukea pitää muuttaa kannustavammaksi. Esimerkiksi tukea voisi saada vain tavoiteaikojen pituiseen opiskeluun. Akateeminen vapaus säilyisi, mutta yhteiskunta ei olisi maksumiehenä.

Viime aikoina on myös keskusteltu yliopistojen pääsykokeista. Jos opiskelija pääsee vasta useamman yrityksen jälkeen haluamaansa opiskelupaikkaan, valmistuminen lykkääntyy myöhäisemmäksi. Toisaalta nämä monta kertaa yrittäneet ovat opiskelemaan päästessään usein muita motivoituneempia ja opiskelevat kohtuullisen määrätietoisesti ja nopeasti. Kuitenkin olisi parempi, että opiskelut voisivat alkaa heti lukion jälkeen.

Hyvin yleisiä ovat myös "välivuodet" lukion jälkeen. Lukio on ollut niin suuri ponnistus, että välivuosi katsotaan ansaituksi. Vuosi matkailua vanhempien varoilla tai satunnaista työntekoa kun ei ole selkeää käsitystä mitä haluaisi opiskella tai mihin haluaisi ryhtyä. Lukio on epäonnistunut, jos ylioppilaalla on tietopohja kunnossa mutta ei mitään käsitystä uravalinnasta. Välivuoden tai –vuosien pitäminen on muutenkin haastavaa. Paluu opintojen pariin ei ole kovin helppoa.

Suomalaiset koulutetut nuoret voidaan voidaan saada työelämään vuosia aiemmin. Koulun aloittaminen kuusivuotiaana, asevelvollisuudesta luopuminen ja opintotuen muuttaminen kannustavammaksi ovat varmasti toimivia keinoja. Valitettavasti kaikki ovat asioita, joita on kovin helppo vastustaa.

Porvarit sosialisoivat Suomessa

Karl Marx ymmärsi jo aikaisessa vaiheessa, että omaisuuden sosialisointi ei ole mahdollista ostamalla kaikki omaisuus markkinahintaan. Tarvitaan vallankumous ja omaisuuden pakko-otto yhteiskunnalle.

Yli sata vuotta Marxin oivalluksen jälkeen Suomen hallitus yrittää samaa. Valtio on päättänyt ruveta aktiiviseksi toimijaksi osakemarkkinoilla ja perustanut yhtiön nimeltä Solidium hoitamaan tätä tarkoitusta. Käsittämätön suoritus porvarihallitukselta.

Perusteena valtion osakeostoille on suomalaisen omaisuuden turvaaminen. Joissakin erityistapauksissa, kuten puhelinyhtiö Elisassa, valtio turvaa kansallisia intressejä. Elisan tapauksessa kyse on kriittisistä tietoliikenneyhteyksistä, minkä vuoksi suomalainen, ja tietysti mieluiten valtion, omistus on tärkeää.

Elisan tapaus on muutenkin mielenkiintoinen. Ei ole kulunut kovinkaan montaa vuotta, kun valtio myi värikkäiden vaiheiden jälkeen Soneran (ent. Tele) osakkeet markkinoille. Silloin tietoliikenneyhteydet eivät ilmeisesti olleet kriittisiä, koska näin voitiin tehdä. Elisan osalta osakkeiden hankinta tuli ajankohtaiseksi, kun islantilainen sijoittaja joutui myymään osakkeensa, noin kymmenen prosentin omistuksen Elisasta. Tällöin heräsi pelko siitä, että omistus saattaisi joutua "vääriin käsiin" ja kriittiset tietoliikenneyhteydet olisivat vaarassa. Enpä usko, että islantilaisen omistajan pääintressi oli Suomen kriittisten tietoliikenneyhteyksien turvaaminen.

Valtio omistaa nyt siis kymmenyksen Elisasta ja ilmeisesti tällä omistuksellaan määräävät Elisaa toimimaan ensisijaisesti kriittisten tietoliikenneyhteyksien turvaamiseksi ja vasta toissijaisesti lain mukaisesti tuottamaan voittoa omistajilleen. Asiallisesti ottaen tässä rikotaan lakia myös osakkaiden yhdenvertaisuuden osalta, mutta se on arkipäivää valtion omistamissa yhtiöissä muutenkin.

En vastusta huoltovarmuuden hoitamista. Mielestäni huoltovarmuuden ylläpito pienessä ja maantieteelliesti eristyneessä maassa on ehdottoman välttämätöntä. Sen sijaan huoltovarmuuden hoitaminen pörssiosakkeiden omistuksen kautta on älytöntä. Valtio voi halutessaan omistaa kriittisiä huoltovarmuuteen tarvittavia resursseja itse, kuten se tekee Huoltovarmuuskeskuksen kautta tai velvoittaa eri alojen toimijoita lainsäädännöllisesti ylläpitämään tiettyä huoltovarmuutta, kuten myös tehdään.

Yhteiskunnan rahaa, eli meidän veronmaksajien varoja, ei saa käyttää pörssiosakkeilla keinotteluun. Solidiumin kymmenen yhtyön osakkeista koostuvan osakesalkun arvo on tällä hetkellä noin 8,5 miljardia euroa. Sen arvo on kehittynyt suotuisasti viimeisen vuoden aikana, kuten muidenkin pörssiosakkeiden. Solidiumia ei kuitenkaan voi verrata pörssimarkkinoihin yleisesti tai sijoitusrahastoihin, koska se pääsääntöisesti istuu saamansa osakesalkun päällä eikä aktiivisesti tee niillä kauppaa. Toisin sanoen, jos sen omistamat yhtiöt menestyvät, salkun arvo kasvaa. Kyse ei ole nerokkaista sijoituspäätöksistä.

Tänä vuonna valtio ottaa lisää lainaa 13 miljardia ja tuloveroista kertyy 7 miljardia. Näihin lukuihin suhteutettuna Solidiumin osakepotti on merkittävä. Kuullostaisi mielenkiintoiselta jättää tuloverot jonain vuonna keräämättä ja ottaa rahat Solidiumilta. Ehkä kuitenkin järkevämpää olisi pienentää lainanottoa osakeomistuksia myymällä. Yksityistalouden puolella ei vaikuttaisi kovin järkevältä ottaa "syömävelkaa" ja samalla ostaa pörssiosakkeita.

Kannatan suomalaista omistusta. Valtion on kannustettava kotitalouksien osakesäästämiseen, mitä se nyt ei tee. Suomalaiset pörssiyhtiöt ovat suurelta osin ulkomaalaisten sijoittajien omistuksessa. Valtion ei pidä omistaa itse vaan sen pitää luoda edellytykset kansalaistensa omistukselle. Uskon, että koko kansakunta vaurastuu, jos suomalaiset omistavat suomalaisia yhtiöitä jotka työllistävät suomalaisia.

Lakot kiellettävä?

AKT:n tänä keväänä järjestämät lakot herättävät suuria tunteita. Kuorma- ja linja-autojen lakko jäi vain päivän mittaiseksi. Se ei hetinyt aiheuttaa kovin suurta haittaa useimmille. Pääasiassa lakosta selvittiin pienellä epämukavuudella. Heti tämän lakon jälkeen alkoi ahtaajien lakko, joka käytännössä pysäytti Suomen tavaraviennin ja tuonnin.

Onko oikein, että pieni avainryhmä voi omaa etua ajaessaan aiheuttaa suurta haittaa koko maalle?

Lakkoilijoiden vaatimukset ovat vastenmielisiä ja vastuuttomia. Ei voi olla kohtuullista, että tilanteessa, jossa työttömyys kasvaa joka päivä, pieni ryhmä vaatii itselleen entistä parempia etuja. On huomattava, että ahtaajat eivät ole kurjistunutta työväkeä, vaan he tienaavat selkeästi enemmän kuin esimerkiksi opettajat. Vastuuttomiksi heidän vaatimuksensa tekee se, että suuri osa teollisuudesta joutuu vaikeuksiin viennin pysähtyessä. Osalla teollisuudesta yksinkertaisesti varastotila loppuu. Muilla tulot jäävät saamatta tai ainakin viivästyvät huomattavasti. Eilistä sanomalehteä ei voi painaa paperille, joka toimitetaan asiakkaalle vasta ensi kuussa.

AKT käyttää härskisti hyväksi avainasemaansa. Muistan vielä sanaparin "solidaarinen palkkapolitiikka", jota vasemmisto ja ammattiyhdistysliike viljelivät aikoinaan. Mihin on solidaarisuus kadonnut? Avainryhmän etu vaarantaa monen muun toimialan elinkelpoisuuden ja työpaikat. Taisteleeko AKT vähäosaisten ja huonosti palkattujen puolesta?

Kaiken kuohunnan keskelläkin on muistettava, että työehdoista sopiminen ja lakko-oikeus kuuluu länsimaiseen järjestelmään. Joidenkin alojen lakolla yhteiskunta saadaan polvilleen, joidenkin ei. Onko työn arvostuksen mittari siinä, kuinka nopeasti työn tekemättä jättäminen johtaa kriisiin?

Muutama vuosi sitten paperitehtaat olivat lakossa. Metsäyhtiöillä meni jo tuolloin huonosti. Sen tiesi ay-liikekin. Kaikki varmasti muistavat paperiliiton puheenjohtaja Ahosen rehvakkaan esiintymisen lakon aikana. Nyt muutamaa vuotta myöhemmin paperiteollisuudesta on kadonnut tuhansia työpaikkoja ja useita tehtaita on suljettu. Käsittikö Ahonen tuolloin tai käsittääkö hän nyt, että hän on toimillaan ajanut usean jäsenensä työttömäksi? Ainoa myönteinen asia on, että Ahosen rehvakkuus on tipotiessään.

Lakkoilun keskellä harjoitetaan kiivasta retoriikkaa. Lakon osapuolet, työnantaja- ja työntekijäjärjestöt tyypillisesti syyttävät toisiaan kohtuuttomuuksista. Oppositio syyttää hallitusta lakoista, ikään kuin Suomessa olisi jossain vaiheessa ollut hallitus, jonka aikana ei ole lakkoiltu. Teollisuudenkin väitteisiin kannattaa suhtautua varauksellisesti. Metsäteollisuus laskee julkisuudessa menettämiään miljoonia, kun tehtaat joudutaan ajamaan alas. Vielä muutama kuukausi sitten samat tehtaat tuottivat tappiota ja ne piti joka tapauksessa sulkea. Kuinka tappiollisen tehtaan pysäyttäminen voi lisätä tappioita?

Kuten todettu, lakko-oikeus kuuluu järjestelmäämme. Hyvä puoli nykyisissä lakoissa ja edunvalvonnassa on, että poliittiset tavoitteet eivät enää ole kovin vahvasti esillä. Ammattiyhdistystoiminta on edunvalvontaa samoin kuin mikä tahansa muu edunvalvonta. Käytännössä ainoat vasemmistolaisuudesta muistuttavat asiat löytyvät ammattiliittojen tunnuksista: punaväri on edelleen valttia.

Ahneuden ja omaneduntavoittelun tilalle tarvitaan vastuuta ja oikeudenmukaisuutta. Yhteiskunnan ei voi kuvitella toimivan niin, että avainryhmät tai -henkilöt kiristävät itselleen kohtuuttomasti muita parempia etuja. Vai miltä kuullostaisi lääkärin vaatimus korkeammasta palkasta, jotta leikkkaus voidaan suorittaa loppuun? Tai entä jos palomiehet päättäisivät palopaikalla sammuttamisen sijaan neuvotella omista eduistaan? Sen sijaan ne, joilla ei tällaista kriittistä työtä ole, saavat tyytyä ikuisesti nälkäpalkoille.

Minkä ikäisenä eläkkeelle?

Eläkeikäkeskustelu on käynyt kuumana viimeisen vuoden ajan sen jälkeen, kun pääministeri keksi hiihtolenkillään nostaa eläkeikää. Sehän ei työntekijäjärjestöille sopinut. Alkoi mittava keskustelu aiheesta ja loputtomalta tuntuvat työryhmät aloittivat työnsä. Yhtä mieltä oltiin siitä, että nykyjärjestelmä ei ole kestävä, kun eläkeläisten määrä kasvaa jyrkästi. Niinikään yhtä mieltä oltiin siitäkin, että ainoa ratkaisu on pidentää työuria. Siihen yksimielisyys sitten loppuikin.

Eläkejärjestelmä on luotu tilanteessa, jossa suurin osa eläkkeelle jäävistä siirtyi pois tehdastyöstä. Työ oli yksinkertaisesti liian rasittavaa ikääntyville työntekijöille. Toisaalta eliniät olivat huomattavasti nykypäivää lyhyempiä eikä eläkevuosia yleensä ollut kovin montaa, jos ylipäätänsä eläkeikään saakka selvisi hengissä. Joka tapauksessa järjestelmä luotiin aivan erilaisissa olosuhteissa kuin missä elämme nykyisin.

Eliniät ovat nousseet parikymmentä vuotta eläkejärjestelmän luomisesta. Samalla työn fyysinen kuormittavuus on vähentynyt. Tuntuukin siis erikoiselta, että eläkkeellejäämisiät ovat vastaavasti laskeneet. Virallisesti vanhuuseläkkeelle voi jäädä 63-68 vuotiaana, mutta käytännössä keskimääräinen eläkkeellejäämisikä on kuudenkympin kieppeillä. Suurimpana syynä alempaan eläkeikään ovat työkyvyttömyyseläkkeet.

Minkä takia työtä ei pystytä tekemään viralliseen eläkeikään saakka? Jos elinikä on kasvanut, kertoo se mm. terveydenhuollon onnistumisesta. Kuitenkaan ei olla riittävän terveitä tekemään työtä, joka ei siis fyysiseltä rasittavuudeltaan vastaa sukupolvien takaisten töiden vaativuutta. Suurimmaksi syyksi työkyvyttömyyseläkkeissä on noussut psyykkiset sairaudet. Missä on vika? Ovatko suomalaiset fyysisesti terveempiä, mutta samalla psyykkisesti kykenemättömiä työntekoon? Onko koko kansakunta tulossa hulluksi?

Positiivisena asiana on todettava, että viime vuosien aikana eläkeikä on saatu nousemaan jonkin verran erilaisilla kannusteilla ja tukkimalla järjestelmän porsaanreikiä. 90-luvun laman aikana yritykset saneerasivat vain hieman yli 50-vuotiaita eläkkeelle, koska järjestelmässä oli melko houkutteleva työttömyysputki. Toisin sanoen parhaassa työiässä olevia työkuntoisia suomalaisia siirrettiin ensiksi työttömäksi, josta yhteiskunnan tukijärjestelyllä työttömyys vaihtui jossain vaiheessa eläkkeeksi. Siistiä kaikille, mutta kansantaloudellisesti järjetöntä.

Työuria pitää pidentää, mutta miten? Eläkeikää ei saa nostaa. Työelämä pitää tehdä houkuttelevammaksi.

Olen samaa mieltä siitä, että työelämässä on haasteita. Kokemusta ei arvosteta eikä ikääntyville työntekijöille kyetä tai haluta järjetämään työoloja siten, että heidän työpanos olisi pitempään käytettävissä. Yritykset edelleen unohtavat kokemuksen tuoman arvon liiketoiminnalleen ja tiukan paikan tullen "siivoavat" ylimääräiset työntekijänsä eläkeputkeen.

Mielestäni koko eläkeikä käsitteenä on vanhentunut eikä sovi sellaisenaan jälkiteolliseen yhteiskuntaan. Eläkkeelle jääminen heijastelee suomalais-luterilaista arvomaailmaa: raada vuosikymmenet, niin sitten koittaa vapaus. Vuosikymmenten pakkotyön ja orjuutuksen jälkeen eläkeläinen on vihdoin vapaa työnantajansa ikeestä joko ikänsä tai terveydentilansa ansiosta.

Eikö työelämää voi tehdä sellaiseksi, että työnteosta voi nauttia? Eikö työ voi olla palkitsevaa? Eikö vapaudesta ja elämästä voi nauttia ennen eläkeikää? Eikö kahdeksan tunnin työpäiville ole vaihtoehtoja ikääntyvien työntekijliden osalta?

Nykyjärjestelmä ei kestä nykyisentasoisia etuja. Työuria on pakko pidentää tai vaihtoehtoisesti etuja pitää karsia.

Mielestäni eläkkeelle pitää pystyä jäämään joustavasti oman elämäntilanteen mukaisesti. Yhteiskunnan ja eläkejärjestelmän ei pidä rahoittaa ihmisten oikkuja. Jos eläkkeelle jäädään nuorempana, eläke on alhaisempi. Eläkkeelle ei tarvitse jäädä lainkaan, jos työnantaja ja työntekijä pystyvät järjestämään työt molempia tyydyttävällä tavalla. Esimerkiksi varsin ikääntynyt voi olla työnantajalleen arvokas resurssi kokemuksensa perusteella. Voisiko 70-vuotias olla töissä vaikka yhden päivän viikossa? Oman kokemukseni mukaan nykypäivän 70-vuotiaat ovat useimmiten hyvässä iskussa fyysisesti ja henkisesti.

Toivotan menestystä työnantajien ja päättäjien ponnisteluille paremman työympäristön ja kannustavamman eläkejärjestelmän kehittämisessä.

Vihreätä veropolitiikkaa

Vihreiden puheenjohtaja, työministeri Anni Sinnemäki vaati yrittäjien "verovapaiden" osinkojen verollepanoa. Voi, voi, ei ole ministeri tainnut tehdä läksyjään. Ehdotus oli puhtaan populistinen.

Nykyinen laki antaa ei-listaamattomien yritysten omistajille mahdollisuuden nostaa osinkoja yhtiöstä 9 prosenttia yrityksen nettovarallisuudesta ilman pääomatuloveroja korkeintaan 90 000 euroa vuodessa. Voidakseen jakaa tuon verran, yrityksellä täytyy olla nettovarallisuutta miljoonan verran. Ministeri Sinnemäki siis vaatii tämän veroedun lopettamista oikeudenmukaisuussyistä. Häneltä on valitettavasti jäänyt huomaamatta, että voidakseen jakaa osinkoa, yrityksen on täytynyt maksaa tuloistaan 26 prosentin vero. Tästä syystä kirjoituksen alussa verovapaus oli sitaateissa. Sinnemäki on jopa laskenut paljonko valtio hyötyisi, jos tämä etu poistetaan.

Palkansaajan veroprosentti on samaa 26 prosentin suuruusluokkaa noin 30 000 vuosituloilla. Toisin sanoen keskipalkkainen palkansaaja maksaa yhtä suurta veroa kuin liikeyritykset.

Suurin osa Suomen yrittäjistä nostaa melko vaatimatonta osinkoa yrityksistään. Tämä suuri joukko partureita, putkiliikkeen omistajia, kuorma-autoilijoita ja muita pienyrittäjiä ei tietenkään paistattele päivää viikkolehtien palstoilla miljoonaomaisuuksineen. Kyse on yrittäjistä joiden koko omaisuus ja toimeentulo on sidottu oman liiketoiminnan menestymiseen. Kyse on myös yrittäjistä, jotka muodostavat maamme talouden selkärangan. Pienet ja keskisuuret yritykset hoitavat suuren osan Suomen teollisuuden alihankinnoista. Ilman näitä yrittäjiä maan kilpailukyky kärsii.

Suomi tarvitsee lisää yrittäjyyttä. Sen luulisi työministerinkin ymmärtävän. Suuryritykset vähentävät väkeä pysyvästi ja siirtävät tuotantoaan muualle. PK-sektorin työllistävä vaikutus on avainasemassa työllisyyden kehityksessä. Tämän kehityksen työministeri haluaa vaarantaa.

Mikäli alussa mainittu osinkotulojen verovapaus poistetaan, vaikeuttaa se luonnollisesti yritystoimintaa suurimmassa osassa Suomen yrityksistä. Osa yrityksistä saattaa jopa siirtyä ulkomaille matalamman verokannan maihin. Mikäli yrityksellä ei ole mitään nimenomaista syytä toimia Suomesta käsin, miksei se siirtyisi matalamman verokannan maahan. Tällaisia yrityksiä on esimerkiksi konsultointi- ja rahoitusalalla. Näiden työllistävä vaikutus ei ole kovin suuri, mutta yrityksen siirtyessä muualle, mukana siirtyy usein omistaja perheineen. Joka tapauksessa veronmaksu Suomeen loppuu.

Suomi tarvitsee lisää verotuloja. Pääomatulon ja palkkatulon verotuksen välillä on liian suuri ero. Näistä asioista olen Sinnemäen kanssa samaa mieltä. Ratkaisuvaihtoehdoista olen eri mieltä.

Pääomatulojen verotusta ei voi nostaa ilman, että verotulot katoavat ulkomaille. Jo nyt suuryritykset keinottelevat eri maiden verokannoilla ja veronmaksua siirtyy suomalaisen verottajan ulottumattomiin. Pääoma vaihtaa maata nopeasti. Pienyrittäjät eivät ulkomaille siirry, he ovat Sinnemäen verouudistuksen maksajia.

Suomi tarvitsee kannattavaa yritystoimintaa. Kansainvälisillä yrityksillä on hyvin harvoja syitä tuoda toimintojaan Suomeen. Mieleeni ei tule yhtäkään merkittävää kansainvälistä yritystä, joka olisi mainittavasti tuonut yritystoimintaansa Suomeen. Täällä toimivat kansainväliset yritykset ovat joko aikanaan ulkomaisen ostajan Suomeen jääneitä tytäryhtiöitä tai myyntiyhtiöitä. Suomen teollisuus- ja veropolitiikan pitäisi kannustaa ulkomaisten yritysten sijoittautumista.

Sinnemäen ehdotus on siis populismia ja se on ilmeisesti osa Vihreiden vaalikampanjaa. Koska ehdotuksella on suora yhteys elinkeinopolitiikkaan ja työllisyyteen, on sen esittäminen työllisyydestä vastaavan ministerin suusta vastuutonta. Vai onko tämä tulkittava siten, että Vihreistä ei ole vastuulliseksi vallankäyttäjäksi? Kyseessähän on pohjimmiltaan liike, joka on tottunut ajamaan luonnonsuojelua ja vastustamaan ydinvoimaa laittomuuksiakaan kaihtamatta.

 

Rikkaat suomalaiset

Ikuinen keskustelu siitä kuka on rikas, on nyt saanut päätöksen. Rikkaita ovat yli 50 000 euroa vuodessa ansaitsevat. Näin siis suomalaisten poliitikkojen mielestä.

Vaikka tähän luokitteluun liittyy poliittista tarkoitushakuisuutta, lienee syytä tarkastella tätä hieman tarkemmin. Mitä rikkaat 50 tonnillaan saavat?

Rikas suomalainen maksaa tuloistaan veroja arviolta noin kolmanneksen eli 50 000 tuloista veroihin menee noin 16 500 euroa. Jäljelle jäävillä reilulla 33 tuhannella eurolla sitten pitäisi harrastaa rikkaan elämää.

Suunta siis Monacon rantakaduille tai huvijahtisatamaan. Löydämmekö suomalaisen 50 tonnin rikkaan sieltä? Tuskin.

Jos rikas asuu Pääkaupunkiseudulla ja on vieläpä perheellinen, asumiseen menee ainakin tonni kuussa, eli jäljellä on enää 21 tonnia. Jos perheellä on auto, ei siis mikään rikkaan ökyauto vaan tavallinen perheauto, menee siihen polttoaineineen jotain 500 euron ja tonnin väliltä, sanotaan vaikka 700 euroa kuussa eli noin kahdeksan ja puoli tonnia vuodessa. Näin ollen kaikkeen muuhun jää 13 500 euroa vuodessa.

Kolmetoista ja puoli tonnia on paljon rahaa. Timantteja, luksusautoja, loma-asunto alpeilla? Eipä taida riittää.

Rikkaankaan suu ei ole tuohesta. Ruokaan menee myös jonkin verran. Riippuu tietysti vähän ruokavaliosta ja elintavoista. Voipa olla, että rikaskin saa suuren osan ruoastaan kaupungin puutarhapalstalta tai leipäjonosta. Ei kai niissä tuloja kysellä. Joka tapauksessa rikkaalle jää reilu tonni kuussa elämiseen, harrastuksiin ja ruokailuun.

Eipä taida tonnilla oikein pärjätä muiden maiden rikkaille. Toisaalta voimme olla ylpeitä siitä, että Suomessa on maailman köyhimmät rikkaat.

Viisikymmentä tonnia vuodessa ansaitsevan leimaaminen rikkaaksi on mautonta pilkantekoa ja populismia. Tulonsiirtojen ja verotuksen tasaavan vaikutuksen jälkeen rikkaan elämä ei juurikaan poikkea muiden elämästä.

Lisäksi määritelmä on väärä. Rikkaaksi pitäisi luokitella varallisuuden, ei tulojen perusteella. Opintonsa päättänyt nuori perheenisä, joka maksaa samalla opinto- ja asuntolainojaan voi onnekkaasti päästä rikkaiden joukkoon tulojensa perusteella. Sen sijaan miljoonaomaisuuden omistajat eivät välttämättä rikkaisiin kuulu.

Maailmalla pidetään lukua "High Net Worth Individualeista" (HNWI), johon lasketaan miljoonan dollarin omaisuuden omistavat. Omaisuuteen ei lasketa vakituista asuntoa. Näitä on Suomessa arviolta 40 000 henkilöä. Jos 50 000 euroa vuodessa ansaitseva haluaisi päästä tähän "HNWI-kerhoon", toteutuu se reilussa viidessäkymmenessä vuodessa, olettaen ettei jäljellejäävästä palkasta kuluta senttiäkään.

Tasan ei muuten käy onnen lahjat tässäkään. Norjassa, jonka väkiluku on suunnilleen sama kuin Suomessa, näitä HNWI-henkilöitä on reilu 100 000. Pulen miljoonan asukkaan Luxemburgissa heitä on 90 000. Onko lottovoitto syntyä Luxemburgiin?

Suomessa palkkahaitari on maailman kapeimpia. Tulonsiirtojen ja verotuksen jälkeen palkkatyössä olevien suomalaisten käytettävissä olevat tulot ovat vieläkin kapeammassa haitarissa. Poikkeamat tästä kapeasta haitarista ylöspäin selittyvät valtaosiltaan muilla tekijöillä kuin korkealla kuukausipalkoilla. Menestyneet yrittäjät, suuryritysten johtajat ja ammattiurheilijat ovat näitä poikkeuksia. Viimeksimainitun ryhmän erityispiirre on, että heidän tuloistaan ei juurikaan jää verotettavaa Suomeen. Joka tapauksessa, tämä joukko on kokonaisuutena sen verran harvalukuinen, että sen merkitys kokonaisuudessa on lähes merkityksetön.

Emme siis taida löytää suomalaista "50 tonnin rikasta" maailman jet-seteistä. Luultavasti löydämme hänet todennäköisemmin Lidlin kassalta.