Onko omistuksella väliä?

Onko sillä väliä kuka omistaa suomalaiset suuryritykset?

Kyllä ja ei.

Omistajan tausta tai kansallisuus on kyllä periaateessa yhdentekevää yhtiön ja sen toiminnan kannalta. Yhtiön johdon tulee toimia siten, että tulos on mahdollisimman hyvä ja toisaalta lakiin perustuva omistajien yhdenvertaisuus ei tee eroa enemmistö- tai vähemmistöomistajien välillä. Suuri omistaja ei saa siis tehdä ratkaisuja, jotka ovat hänen mielestään oikeutettuja, mutta eivät kohtele yrityksen omistajia yhdenvertaisesti. Hyvin säädetty laki. Pienomistajana pitäisin harmillisena jos suuri omistaja käyttäisi sijoittamiani varoja muiden tarkoitusperien edistämiseen.

Suomessa lait säätää Eduskunta. Siksi onkin erikoista, että lainsäätäjä aina silloin tällöin unohtaa säätämänsä lait. Me alamaisethan emme voi lakeja unohtaa, koska niiden rikkomisesta rangaistaan. Omistusasiat ovat ilmeisesti Eduskunnallekin niin vaikeita, että itse säätämien lakien noudattaminen ei olekaan enää tärkeää. Esimerkiksi Stora Enson Kemijärven sellutehtaan sulkemisen yhteydessä vaadittiin, että valtio astuisi väliin ja estäisi osaomistamansa yhtiön operatiivisen toimenpiteen. Siis yksinkertaistaen: käytetään muiden sijoittajien varoja työllisyyspolitiikan hoitoon. Mahdollisesti ymmärrettävää jostain näkökulmasta, mutta laitonta ja muiden omistajien kannalta äärimmäisen epäreilua.

Suomalaisia pörssiyhtiöitä omistavat pääpiirteissään suraavat tahot: valtio, kotimaiset instituutiot, ulkomaiset instituutiot ja kotitaloudet. Kenen pitäisi omistaa näitä yhtiöitä?

Valtion omistajuus ei sinänsä ole vahingollista, jos valtio muistaa noudattaa samoja sääntöjä kuin muut sijoittajat. Toisaalta on aiheellista kysyä pitääkö valtion sijoittaa verovaroja pörssiyhtiöihin. Valtion omistajuutta perustellaan esimerkiksi huoltovarmuusnäkökohdilla. Miten valtio voi tyydyttää huoltovarmuuden tarpeita omistajana loukkaamatta muiden sijoittajien intressejä? Muistettakoon, että kriisitilanteessa valtio voi joka tapauksessa pakko-ottaa haltuunsa tiettyä omaisuutta riippumatta sen omistajuudesta. Yhteiskunnan kannalta kriittisiä toimintoja ei koskaan pidäkään viedä vapaille markkinoille vaan ne tulee pitää valtion suvereenissa kontrollissa.

Minkä vuoksi veronmaksajien varoja on sijoitettu esimerkiksi Tukholman kaukolämpöverkkoon, maanrakennusyhtiöön tai vähemmistöomistukseen puhelinyhtiössä muutama vuosi sen jälkeen kun toinen verovaroin omistettu puhelinyhtiö oli myyty? On vaikeaa käsittää, mitä kansallisia intressejä näillä haetaan.

Kotimaisista instituutioista ylivoimaisesti tärkeimpiä ovat eläkevakuutusyhtiöt. Suomen eläkejärjestelmä on monessa suhteessa onnistunut. Yksityishenkilöille kuuluva eläkepääoma hallinnoidaan suurina omaisuusmassoina eläkeyhtiöistä käsin. Niillä on sijoittamiseen liittyvää asiantuntemusta ja pitkäjänteisyyttä, jota yritysten pitkäaikainen kehittäminen edellyttää.

Ulkomaalaiset instituutiot sijoittavat myös suurelta osin eläkevaroja. Sijoitusrahastojen omistajat voivat olla suoraan yksityishenkilöitä, jotka sijoittavat omia varojaan tai sitten pitkän ja monimutkaisen ketjun päässä olevia tahoja, joissa sijoittajat sijoittavat rahastoihin, jotka taas sijoittavat rahastoihin jne. Tietysti sijoittajina on myös "aitoja" eläkerahastoja. Ulkomaalaisten sijoittajien varjopuolena on, että niillä ei ole mitään "Suomi-kiintiötä". Toisin sanoen ne sijoittavat Suomeen ja suomalaisiin yrityksiin niin kauan kuin ne ovat houkutteleva vaihtoehto. Viimeisen vuoden aikana sijoitukset suomalaisiin yhtiöihin ovat kääntyneet jyrkkään laskuun, mistä on seurauksena yritysten osakekurssien romahdus.

Totuuden nimessä on myönnettävä, että ulkomaalaisia omistajia on moneen lähtöön. Osalla sijoitushorisontti on pitkäjänteinen, osalla taas muutaman päivän mittainen, mahdollisesti lyhyempikin. Lyhytaikaisiakaan sijoittajia, yleensä ns. "pahamaineisia" hedge-fundeja ei pidä ylenkatsoa. Ne tuovat markkinoille likviditeettiä eli auttavat toisaalta yritysten oikean markkina-arvon määrittelyssä ja toisaalta tuovat mahdollisuuden ostaa tai myydä yrityksen osakkeita milloin hyvänsä. Sijoittajan painajainen on osake, jota kukaan ei halua ostaa.

Ulkomaalaisomistus ei ole ongelma. Ongelma on kotimaisen omistuksen vähäisyys. Suomalaisia ei kannusteta ottamaan omistajuutta suomalaisista yrityksistä muuten kuin edellämainittujen eläkeyhtiöiden kautta tai pankkien mainostamien sijoitusrahastojen kautta. Pankkien sijoitusrahastot hajauttavat omistuksen jollain kriteereillä eri yhtiöihin ja laskuttavat prosenttipohjaisen palkkion riippumatta rahaston tuotosta. Onneksi lakia ollaan muuttamassa siten, että vapaaehtoisia eläkevaroja sijoittavien ei jatkossa tarvitse sijoittaa pankkien rahastojen kautta.

Kotitalouksien suora osakeomistus on valitettavan vähäistä. Tyypillisesti suomalaisen perheen sijoitussalkussa on muutama Sammon tai Elisan osake, jotka ovat tulleet yhtiömuodon muutoksen yhteydessä "itsestään". Tai mahdollisesti pankkien osakkeita, joita pankit markkinoivat aikoinaan samalla tarmolla kuin nykyisin edellämainittuja sijoitusrahastoja. Tai sitten teknologiahuuman aikana ostettuja arvonsa menettäneitä "ihmepapereita", joilla piti uhmata aiempaa vanhentunutta maailman talousjärjestystä.

Jos kerran omistajalla ei ole merkitystä yhtiön toiminnan kannalta, miksi on tärkeää lisätä suomalaisten kotitalouksien omistajuutta?

Omistajat tekevät pitkän aikavälin strategiset linjaukset. Ei ole yhdentekevää mitä kieltä omistajat puhuvat ja missä maassa he asuvat. Ei myöskään ole yhdentekevää, onko yhtiö Suomesta johdettu vai kansainvälisen yhtiön suomalainen alakonserni. Tyypillisesti yrityksen tutkimus- ja kehittämistoiminnot ovat siellä missä pääkonttori. Miltä Nokia näyttäisi tänään jos se olisi aikoinaan myyty ruotsalaiselle Ericssonille? Suomalainen kansankapitalismi toimisi vastavoimana ulkomaalaisille sijoittajille.

Suomalainen kansankapitalismi antaa suomalaisille mahdollisuuden vaurastua. Valitettavasti osakkeisiin sijoittaminen ei ole verotuksellisesti houkuttelevaa. Monet ulkomaalaiset suomalaisiin osakkeisiin sijoittavat tahot nauttivat huomattavasti edullisemmasta verotuksesta kuin suomalaiset sijoittajat. Tämä on väärin ja syrjii suomalaisia.

Osakkeisiin sijoittaminen ja niillä vaurastuminen herättää myös tunnelatauksia. On väärin ansaita ilman kovaa työtä (vaikka sosiaaliturva ja maataloustuki tuovat ansioita ilman työntekoa). Osakkeisiin sijoittaminen on keinottelua, jossa ennemmin tai myöhemmin rahat katoavat kuten uhkapelissä.

Suomalaisia pitää kannustaa sijoittamaan suomalaisiin yhtiöihin. Verotukselliset ja lainsäädännölliset kannusteet on saatettava ajan tasalle, jotta suomalaiset olisivat samalla viivalla ulkomaalaisten kanssa. Kansa pitää myös valistaa ja kouluttaa, jotta esimerkiksi pankkien rahastomarkkinoinnille saadaan riittävä puolueeton vastanäkökulma. Lopputuloksena on korkeampi kotimainen omistajuus suomalaisissa yhtiöissä, joka turvaa osittain niiden pääomahuollon ja siten myös yritysten pitkäjänteisen kehittämisen Suomessa. Kotimaisella omistajuudella voidaan vaikuttaa talouden ja työllisyyden turvaamiseen maassamme.