Muutama vuosi sitten, hyvinä aikoina oli tapana kehua henkilöstöä yhtiön tärkeimmäksi voimavaraksi. Näinhän asia luonnollisesti on. Tuloksen tekevät ihmiset, eivät koneet ja laitteet. Otsikon lausahdus muuttui henkilöstön keskuudessa vitsiksi. Juhlapuheiden lisäksi henkilöstön tärkeyttä ei muistettu.
Vuosikausia on ollut tiedossa, että Suomeen on tulossa työvoimapula. Suuret ikäluokat tulevat eläkeikään ja pienempien ikäluokkien täytyy pitää yhteiskunta työllään pystyssä. Vielä pari vuotta sitten yrityksissä pohdittiin tosissaan mistä saadaan osaajat eläköityvien tilalle. Viimeisin eläkeuudistus näytti toimivan. Työpaikoilla alkoi näkyä kuusikymppisiä kokeneita työntekijöitä. Kaikki näytti hetken aikaa paremmalta.
Sitten tuli lama.
Kaikki muuttui. Henkilöstöstä ei enää edes puhuttu tärkeänä voimavarana. Henkilöstö oli muuttunut kiinteäksi kustannukseksi. Kustannukseksi, ei lisäarvoa tuottavaksi tekijäksi. Kuluista pitää päästä eroon, joten entinen voimavara on tämän päivän ongelma.
Enää ei pohdita miten kokemuksen tuoma "hiljainen tieto" saadaan säilymään yrityksissä. Nyt siitä ei ole väliäkään, koska useissa yrityksissä kulujen leikkaus on tärkeämpää kuin tieto ja osaaminen.
Perusasestelma pysyy ennallaan. Väki vanhenee ja työikäinen väestö vähenee. Varhennetulle eläkkeelle nyt poispotkittu ei enää palaa työelämään. Yritykset ovat kustannuksia säästäessään kokemuksen menettämisen ohella toimineet epäisänmaallisesti heikentämällä työvoiman osuutta kansastamme. Jäljelle jäävät palkansaajat saavat kantaa entistä suurempaa taakkaa joutuessaan elättämään työkuntoisia ja –kykyisiä eläkeläisiä.
Jos yrityksellä ei ole tilauksia, ei tarvita tekijöitä. Tämä on totta. Toisaalta nykyisessä tilanteessa monessa yrityksessä on saneerattu organisaatioita, vaikka ei ole ollut suoranaista tarvettakaan. Tai, ehkä oikeammin, nyt on hyvä hetki saneerata, kun ei joudu silmätikuksi.
Julkishallinto ei näytä olevan yhtään sen parempi. Jotenkin on vielä ymmärrettävissä, että paperikoneiden menekin laskiessa tekijöitä tarvitaan vähemmän, mutta miten perustellaan se, että opettajia tarvitaan laman aikana vähemmän?
Suomalaisessa työelämässä menee tasaisen huonosti. Yritysten tulokset ovat kehnoja ja työilmapiiri on heikko. Kun henkilöstö ei ole enää voimavara edes juhlapuheissa, se näkyy kaikessa. Lopetetaan kaikki kiva ja poistetaan pienetkin edut ihan symbolisista syistä. Siis, ettei kenellekään jää epäselväksi henkilöstön asema.
Jotain tarttis tehdä. Suomella ei ole varaa siihen, että yritykset työllistävät vastentahtoisesti ihmisiä, jotka yhtä vastentahtoisesti tulevat töihin. Yhteinen intressi on aikainen eläkkeellepääsy.
Mitä jos valtio kannustaisi yrityksiä työllistämään tilapäisesti vaikka veroeduilla? Yritysten maksamat verot pienenisivät, mutta toisaalta työttömyyden ja eläköitymisen aiheuttamat kulut alenisivat yhtä lailla. Kyseessä on kuitenkin tilapäinen olotila, kun työttömyys muuttuu lähivuosina työvoimapulaksi. Älkää ihmeessä pistäkö kuusikymppistä osaajaa eläkkeelle nyt, kun voitte kahden vuoden kuluttua kipeästi tarvita 62-vuotiaan seniorin asiantuntemusta.
