Suomen NATO-jäsenyys jakaa mielipiteet. Itse olen NATO-jäsenyyden kannalla. Olen myös sitä mieltä, että jäsenyyden vastustajien kannat perustuvat osaltaan vanhentuneisiin tai virheellisiin tietoihin.
Tärkein syy Suomen NATO-jäsenyydelle on luonnollisesti kansallisen turvallisuuden varmistaminen. Vastustajat huomauttavat, ettei Suomeen kohdistu juuri nyt mikään sotilaallinen uhka. Ehkä ei, mutta uhkaan ei voida varautua silloin, kun uhka on jo todellinen. Todellisuudessa Suomen puolustaminen omin voimin täysimittaista sotilaallista hyökkäystä vastaan omin voimin on epärealistista. Puolustussodassa voidaan panostaa sissisotaan tai alueellisten keskusten puolustamiseen. NATO-joukot auttaisivat Suomen puolustamisessa, mutta tärkeämpää on tietoisuus niiden olemassaolosta. Hyökkääjä joutuu pohtimaan tarkasti, kannattaako Suomeen hyökätä, jos vastassa on NATO-joukot.
Toinen syy NATO-jäsenyyteen on poliittinen. Mielestäni Suomi kuuluu mielummin niiden valtioiden joukkoon, jotka ovat NATO-jäseniä kuin niihin, jotka eivät siihen kuulu. NATO-maat ovat kaikki demokraattisia maita. Historiassa on hyvin vähän esimerkkejä kahden demokraattisen maan välisestä sodasta (Ison Britannian sodanjulistus Suomelle toisen maailmansodan yhteydessä lienee harvinainen poikkeus). Arvomaailmaltaan ja yhteiskuntajärjestelmältään Suomi kuuluu ehdottomasti länsimaisten sivistysmaiden joukkoon.
NATO:n vastustajat pelottelevat, että jäsenyys velvottaisi suomalaisten asevelvollisten lähettämiseen muiden maiden taistelukentille. Tämä on tietysti teoriassa mahdollista, mutta sangen epätodennäköistä. Satoja suomalaisia palvelee tälläkin hetkellä NATO-operaatioissa Afganistanissa ja Kosovossa. Siellä ei ole yhtään varusmiestä. Kaikki ovat siellä omasta tahdostaan. Itse asiassa suomalaisia on aika ajoin ollut väkilukuun suhteutettuna eniten edustettuina NATO-operaatioissa mukaan lukien NATO:n jäsenmaat. Sen sijaan NATO:n päätöksentekoon Suomi ei pääse osallistumaan.
Nykyaikaiset asejärjestelmät monimutkaistuvat ja kallistuvat jatkuvasti. Hornet-koneiden hankinta oli jo kansantaloudellisestikin merkittävä uhraus. Huono uutinen on, että seuraava asesukupolvi on aina edeltäjäänsä kalliimpi. Toisaalta vanhanaikaisilla aseilla ei pärjää hyökkääjää vastaan, jolla on uudenaikaisemmat järjestelmät käytössään. Tätä kalliiden asejärjestelmien taakkaa jakaaksemme NATO-jäsenyys tuo etuja. Vaikka varsinaisesti jäsenyys ei alenna puolustuskustannuksia, järjestelmien liittyminen suurempiin kokonaisuuksiin tuo enemmän tehoa maamme puolustukseen.
Sotilaallisesti NATO:on liittyminen on lyhyellä aikavälillä melko ongelmatonta. Suomen nykyiset asejärjestelmät ovat suurelta osin NATO-yhteensopivia. Puolustuvoimien johto on varmistanut, että NATO-jäsenyys on poliittinen päätös, jolle ei ole sotilaallisia esteitä.
Suomalaisia pelotellaan Venäjän suhtautuvan nurjasti Suomen NATO-jäsenyyteen. Venäjä on ilmaissut vastustavansa Suomen NATO-jäsenyyttä. Suomi on kuitenkin itsenäinen valtio, joka tekee päätökset puolustuksestaan omista lähtökohdistaan. Suomen NATO-jäsenyydellä ei uhata Venäjää vaan turvataan Suomen puolustus. Baltian maat ovat NATO:n jäseniä, samoin Itä-Euroopan Neuvostoliiton valtapiiriin kuuluneet maat. Ei näidenkään maiden NATO-jäsenyys ollut Venäjän toiveiden mukainen, mutta oli jokaisen maan oman puolustuksen kannalta tärkeää.
Suomessa muistellaan aikoja, jolloin Suomi oli puolueeton maa, kuten Ruotsi ja Sveitsi kahden sotilaallisen blokin välissä. Tämä puolueettomuus oli todellisuutta vain suomalaisille. Länsimaissa puhuttiin yleisesti suomettumisesta, joka loukkasi suomalaisia syvästi. Samalla Suomella oli sotilaallinen YYA-sopimus Neuvostoliiton kanssa. Tosin Ruotsinkin puolueettomuus oli hyvin tulkinnanvaraista. Ruotsilla oli salainen sotilaallinen sopimus USA:n kanssa. Nämä ajat ovat takanapäin. Kekkosen ajan sotilaallisia blokkeja tai edes valtioita ei enää ole. Maailma on erilainen. Sotilaalliset uhkakuvat ovat monimuotoisemmat. Operaatiot Afganistanissa ja Kosovossa ovat hyviä esimerkkejä siitä, kuinka NATO on osaltaan auttamassa valtioita nousemaan demokraattisiksi yhteiskunniksi.
Samalla kun Suomen NATO-jäsenyydestä keskustellaan pitäisi keskustella myös yleisestä asevelvollisuudesta. Asejärjestelmät tulevat jatkuvasti monimutkaisemmiksi ja niiden käyttö vaati aiempaa enemmän ammattitaitoa. Vuosia tai jopa vuosikymmeniä sitten suoritettu varusmiespalvelus ei anna valmiuksia operoida nykyaikaisia asejärjestelmiä.
Suomen puolustus on pohjautunut yleiseen asevelvollisuuteen ja suureen miesvahvuuteen. Puolustusvoimat on vuosien varrella pienentänyt kriisiajan vahvuutta 700 000 sotilaasta 300 000 sotilaaseen. Jäljellejääneistäkin vain osa saa ensiluokkaisen aseistuksen loppujen ollessa ns. paikallisjoukkoja.
Yleistä asevelvollisuutta on perusteltu toisaalta kansalaisten yhdenvertaisuudelta, toisaalta maanpuolustushengen ylläpidolla sekä osaltaan kustannuksilla. Mielestäni nämä kaikki voidaan kyseenalaistaa.
Kansalaisista vain osa suorittaa asepalveluksen. Naiset ovat vapautettuja asepalveluksesta, vakaumuksensa puolesta voi asepalveluksen korvata siviilipalveluksella ja sairauden tai muun vamman takia yhä suurempi osa asevelvollisista vapautetaan palveluksesta. Näin laskien ikäluokasta arvelisin noin kolmanneksen suorittavan asepalveluksen. Samalla myöskään maanpuolustushenkeä ei voida ulottaa tähän kahteen kolmasosaan, jotka asepalvelusta eivät suorita.
Kustannuksiltaan yleistä asevelvollisuutta väitetään edullisemmaksi kuin ammattiarmeijaa, vaikka otettaisiin huomioon varusmiesaikana menetetty työpanos. Vaikka en pysty esittämään vaihtoehtoisia laskelmia, en usko että asia on kovin yksiselitteinen.
Itse kannatan ammattiarmeijaan siirtymistä. Ammattiarmeijan rinnalla voisi toimia esimerkiksi osin vapaaehtoisuuteen perustuvat paikallisjoukot. Tärkeätä kuitenkin on, että sotilaallinen puolustuskyky ylläpidetään. Ruotsin linjaus ajaa alas asevelvollisuusarmeija ilman sotilaallista liittoutumista tai panostusta ammattiarmeijaan on vastuuton. Päätös perustuu siihen, ettei Ruotsiin kohdistu lähitulevaisuudessa sotilaallista uhkaa.
Selvää on, että maanpuolustus käsittää Suomen kokoisessa maassa koko yhteiskunnan riippumatta siitä perustuuko armeija asevelvollisuuteen tai ammattisotilaisiin. Sotatilassa esimerkiksi elintarvikkeiden ja polttoaineiden huoltovarmuus, tietoliikenneyhteyksien turvaaminen sekä sairaanhoidon järjestäminen ovat elintärkeitä. Maanpuolustuskoulutusta, käsittäen siviili- ja sotilaspuolen, voisi antaa vaikka peruskoulussa. Maanpuolustusta ei pidä jättää pelkästään sotilaille. Se on joka tapauksessa koko kansan asia, myös NATO-jäsenyydessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti