Hiilineutraali Suomi

Pääministeri on julistanut, että Suomi leikkaa hiilidioksidipäästöjä 80-95 prosentiia vuoteen 2050 mennessä. Hienoa! Tosin jäämme kakkoseksi Ruotsille, jossa koko maa julistettiin hiilidioksidineutraaliksi. Heidän tavoitevuotensa oli 2020. Ruotsalaiset eivät tule tavoitettaan saavuttamaan. Entä miten käy Suomessa?

Julistukset ovat sinänsä miellyttäviä. Matti Vanhanen ei ole vuonna 2050 vastaamassa lupauksistaan. Samalla kun pidetään julistus sopivan epämääräisenä, ilman että todella kerrotaan mitä päästövähentymät tarkoittavat käytännössä, kaikkien on helppo yhtyä tavoitteeseen.

Mitä tavoitteet tarkoittavat käytännössä? Riittääkö, jos alan kulkea oman auton sijasta bussilla? Tai ennenkaikkea, riittääkö jos joku muu tekee niin?

Vaikutukset ovat todella kauaskantoisia ja moninaisia. Tietysti tekniikkaa kehittämällä voidaan päästöjä vähentää, mutta ei ole vastuullista perustaa tulevaisuuden lupauksia sellaisten tekniikoiden varaan, joita ei ole olemassa.

Suuren osan Suomen energiasta kuluttaa teollisuus, ennenkaikkea raskas teollisuus, joka elää viennin varassa. Teollisuus täytyy ajaa alas. Samalla katoaa luonnollisesti melkoisesti vaurautta työpaikoista puhumattakaan. Suurteollisuus elättää suurta osaa maamme PK-sektorista, joka myös joutuu lopettamaan. Seurauksena on pysyvästi alentuva työllisyys tai vaihtoehtoisesti siirtyminen muiden elinkeinojen pariin. Ainakin puheet työvoimapulasta voidaan unohtaa.

Rakennusten lämmitys aiheuttaa suuren ympäristökuorman. Asuinrakennuksia ei voi jättää lämmittämättä. Ne voidaan tietysti eristää paremmin tai pitää viileämpinä. Eristyksen suhteen nykyaikaisessa rakennuskannassa on vain vähän säästettävää. Ihmiset voidaan kuitenkin pakottaa asumaan kerrostaloissa omakoti- ja rivitalojen sijaan. Kakkosasuntojen lämmityksestä voidaan luopua. Niitä ei tietenkään tarvitsekaan lämmittää, koska niihin kulkeminen edellyttää energian kuluttamista liikkumiseen. Asumisväljyys, joka on eurooppalaisittain suhteellisen vaatimaton, voidaan toki pudottaa vuosikymmenten takaiselle tasolle. Käytännössä koko Suomen väestön voisi asuttaa Kehä kolmosen sisäpuolelle kerrostaloihin.

Liikenteen energiankulutus on merkittävä. Teollisuuden alasajon myötä kuljetusten tarve ja työmatkaliikenne loppuu. Lisäksi tiivistyvä yhdyskuntarakenne vähentää merkittävästi liikkumisen tarvetta ja mahdollistaa tehokkaan joukkoliikenteen. Lisääntyvä vapaa-aika toisaalta lisää liikkumisen tarvetta. Sanomattakin on selvää, että lomamatkat ulkomaille ovat pannassa. Kotimaassakaan ei ole aution maaseudun ja kylmien loma-asuntojen vuoksi mitään mieltä matkustaa.

Maatalouteen ja ruokahuoltoon kuluu myös energiaa. Kemiallisten lannotteiden energiantarve on huomattava. Siirtyminen luomuviljelyyn poistaa lannoitetarpeen. Samalla valitettavasti satoisuus pienenee ja elintarvikeomavaraisuus heikkenee. Tuontielintarvikkeista on luovuttava. Ulkomaiset hedelmät ja vihannekset jäävät pois ruokapöydästä. Talvet eletään pääasiassa lanttu- ja naurisdieetillä.

En haluaisi asua vuoden 2050 Suomessa, jos se näyttää tällaiselta. Kannatan vastuullista ympäristöpolitiikkaa, jossa samanaikaisesti ympäristön kehittämisen kanssa huolehditaan hyvinvoinnista ja talouskasvusta. Sen sijaan, että julistetaan epärealistisia tavotteita olisi tärkeämpää pohtia mitä toimenpiteitä pitää tehdä päästöjen saamiseksi kuriin.