EU:n johtajat on nyt sitten valittu. Valituiksi tulivat belgialainen Herman van Rompuy ja britti Catherine Ashton. Suomalaisia ei valittu.
Vielä pari viikkoa sitten meille uskoteltiin, että kumpaankin virkaan oli tulossa suomalainen. Suomalaisuus katsottiin niin suureksi meriitiksi, että sen katsottiin ohittavan poliittiset valtarakenteetkin. Vaikka EU:n suurin ryhmä on konservatiivit, suomalaisen sosiaalidemokraatin katsottiin olevan vahvoilla.
Nyt kuitenkin valittiin tuntemattomat henkilöt kaikkien tuntemien suomalaisten valtiomiesten sijaan. Suomessa van Rompuy ja Ashton olivat ennen valintaansa täysin tuntemattomia.
Mistä tämä kaikki kertoo?
Suomessa eletään edelleen nurkkapatrioottista elämää. EU:n johtajista tunnetaan ainoastaan suomalaiset. EU-asioiden hoito tarkoittaa Suomen etujen ajamista EU:ssa. Viime EU-vaaleissa tämä tuli korostetusti esille. Vai muistaako joku jonkun ehdokkaan kampanjoineen Euroopan asioiden hoitamisella?
Nyt kun valituiksi tulivat belgialainen ja britti, oletetaanko heidän ajavan Belgian ja Britannian asioita?
Suomalainen media on osin syyllinen. Median asiapitoisuus on vähentynyt vaikka eri välineiden tuomat mahdollisuudet ovat lisääntyneet. Ajankohtaisista yhteiskunnallisista asioista uutisoidaan vain pintapuolisesti tai keskittyen epäolennaisuuksiin. Tanja Karpelan perhesuhteet ovat saaneet moninverroin palstatilaa hänen poliittisiin toimiin verrattuna.
Samalla kun median asiapitoisuus on pienentynyt on EU:sta tullut entistä tärkeämpi päätöksentekofoorumi suomalaisten asioille. Kuitenkin uutisointi EU:n asioista on ollut varsin heikkoa. Suomessa on seurattu laajentumiskomissaari Rehnin tekemisiä tai naureskeltu kurkkudirektiivin kaltaisille lieveilmiöille. Varsinainen substanssi puuttuu. Kaikella kunnioituksella Rehniä kohtaan, mutta hänen virkansa ei ole EU:n keskeisimpiä.
Lissabonin sopimus, johon nyt tehdyt johtajanimitykset liittyvät, tunnetaan varsin huonosti. En muista suomalaisen median käsitelleen aiheen sisältöä muuten kuin johtajanimitysten osalta. Irlannin kansanäänestys kyllä uutisoitiin ja Tsekin viime hetken vedätys oli esillä, mutta näissäkin uutisoinneissa keskityttiin lähinnä sivujuoniin.
EU:ssa pienellä maalla on pienen maan painoarvo. Suomen etuja ei voi ajaa suomalaisten voimin. On edistettävä koko EU:n asiaa yhteistyössä muiden maiden edustajien kanssa. Toimiva ja hyvinvoiva EU on Suomen etu.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti