AKT:n tänä keväänä järjestämät lakot herättävät suuria tunteita. Kuorma- ja linja-autojen lakko jäi vain päivän mittaiseksi. Se ei hetinyt aiheuttaa kovin suurta haittaa useimmille. Pääasiassa lakosta selvittiin pienellä epämukavuudella. Heti tämän lakon jälkeen alkoi ahtaajien lakko, joka käytännössä pysäytti Suomen tavaraviennin ja tuonnin.
Onko oikein, että pieni avainryhmä voi omaa etua ajaessaan aiheuttaa suurta haittaa koko maalle?
Lakkoilijoiden vaatimukset ovat vastenmielisiä ja vastuuttomia. Ei voi olla kohtuullista, että tilanteessa, jossa työttömyys kasvaa joka päivä, pieni ryhmä vaatii itselleen entistä parempia etuja. On huomattava, että ahtaajat eivät ole kurjistunutta työväkeä, vaan he tienaavat selkeästi enemmän kuin esimerkiksi opettajat. Vastuuttomiksi heidän vaatimuksensa tekee se, että suuri osa teollisuudesta joutuu vaikeuksiin viennin pysähtyessä. Osalla teollisuudesta yksinkertaisesti varastotila loppuu. Muilla tulot jäävät saamatta tai ainakin viivästyvät huomattavasti. Eilistä sanomalehteä ei voi painaa paperille, joka toimitetaan asiakkaalle vasta ensi kuussa.
AKT käyttää härskisti hyväksi avainasemaansa. Muistan vielä sanaparin "solidaarinen palkkapolitiikka", jota vasemmisto ja ammattiyhdistysliike viljelivät aikoinaan. Mihin on solidaarisuus kadonnut? Avainryhmän etu vaarantaa monen muun toimialan elinkelpoisuuden ja työpaikat. Taisteleeko AKT vähäosaisten ja huonosti palkattujen puolesta?
Kaiken kuohunnan keskelläkin on muistettava, että työehdoista sopiminen ja lakko-oikeus kuuluu länsimaiseen järjestelmään. Joidenkin alojen lakolla yhteiskunta saadaan polvilleen, joidenkin ei. Onko työn arvostuksen mittari siinä, kuinka nopeasti työn tekemättä jättäminen johtaa kriisiin?
Muutama vuosi sitten paperitehtaat olivat lakossa. Metsäyhtiöillä meni jo tuolloin huonosti. Sen tiesi ay-liikekin. Kaikki varmasti muistavat paperiliiton puheenjohtaja Ahosen rehvakkaan esiintymisen lakon aikana. Nyt muutamaa vuotta myöhemmin paperiteollisuudesta on kadonnut tuhansia työpaikkoja ja useita tehtaita on suljettu. Käsittikö Ahonen tuolloin tai käsittääkö hän nyt, että hän on toimillaan ajanut usean jäsenensä työttömäksi? Ainoa myönteinen asia on, että Ahosen rehvakkuus on tipotiessään.
Lakkoilun keskellä harjoitetaan kiivasta retoriikkaa. Lakon osapuolet, työnantaja- ja työntekijäjärjestöt tyypillisesti syyttävät toisiaan kohtuuttomuuksista. Oppositio syyttää hallitusta lakoista, ikään kuin Suomessa olisi jossain vaiheessa ollut hallitus, jonka aikana ei ole lakkoiltu. Teollisuudenkin väitteisiin kannattaa suhtautua varauksellisesti. Metsäteollisuus laskee julkisuudessa menettämiään miljoonia, kun tehtaat joudutaan ajamaan alas. Vielä muutama kuukausi sitten samat tehtaat tuottivat tappiota ja ne piti joka tapauksessa sulkea. Kuinka tappiollisen tehtaan pysäyttäminen voi lisätä tappioita?
Kuten todettu, lakko-oikeus kuuluu järjestelmäämme. Hyvä puoli nykyisissä lakoissa ja edunvalvonnassa on, että poliittiset tavoitteet eivät enää ole kovin vahvasti esillä. Ammattiyhdistystoiminta on edunvalvontaa samoin kuin mikä tahansa muu edunvalvonta. Käytännössä ainoat vasemmistolaisuudesta muistuttavat asiat löytyvät ammattiliittojen tunnuksista: punaväri on edelleen valttia.
Ahneuden ja omaneduntavoittelun tilalle tarvitaan vastuuta ja oikeudenmukaisuutta. Yhteiskunnan ei voi kuvitella toimivan niin, että avainryhmät tai -henkilöt kiristävät itselleen kohtuuttomasti muita parempia etuja. Vai miltä kuullostaisi lääkärin vaatimus korkeammasta palkasta, jotta leikkkaus voidaan suorittaa loppuun? Tai entä jos palomiehet päättäisivät palopaikalla sammuttamisen sijaan neuvotella omista eduistaan? Sen sijaan ne, joilla ei tällaista kriittistä työtä ole, saavat tyytyä ikuisesti nälkäpalkoille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti